Siirryin iltahämärässä, suuren hopeapajun alla, ylemmäs rinteeseen. En päässyt puun varjoa edemmäs pysähtymättä. Harjanteen takana oli seisova pilvitaivas. Katsoin sitä, kun vierelläni oli ääni, jota en pelästynyt, vaan pelkäsin. Tiesin, että se alkaisi puhua ennen kuin puun varjo päättyisi. - Luovuttakaa välittömästi ne mustavalkoiset filmit! - Ei minulla ole edes kameraa, sanoin hätäisesti. - Ette voi väittää, ettei teillä ole joskus ollut kameraa, jossa on voinut käyttää mustavalkoista! Teidän takianne olemme joutuneet käymään läpi koko hautausmaamme, ja se tulee teille kalliiksi. - Hautausmaastanne tiedän (miten voin tietää?), että en ole ollut täällä edes silloin, kun sinne viimeinenkin haudattiin. - Missä te olitte silloin? Ja mitä se todistaa, missä te olitte silloin? Jouduimme tarkastamaan jokaisen haudan siltä varalta, että olisitte väärentänyt niistä jonkin. Siitä tulee pitkä lasku meille - ja paljon vaivaa - ja siihen te olette syyllinen. Me... Ääni piti tarkoituksellisen tauon ja katsoi taakseen. Uskalsin ensimmäisen kerran katsoa siihen ja sen taakse. Vastavalossa äänen takana lähestyi rivistö harmaanmustiin pukeutuneita äänen näköisiä. Niillä oli multaa, mutta äänen sanat olivat puhtaat, kun se jatkoi: ...vaadimme, että teidät viedään kylämme rajan taakse. Siellä on keltainen pelto ja punaisia, sinisiä ja valkoisia kasveja. Siellä kaltaistenne sopii valotella noita filmejä.