Kiti Malmi-Lehmusvuori 
 
 
  
 
 | 
  
Uuden Vuoden iltana hyökyaaltojen jälkeen
  
Taivaalle tähdittyvät minun mieleni 
pirstoutuneet merkit. 
On uuden vuoden yö. 
Paukkuu. 
 
Hirveiden aaltojen alle 
jää tämä kaikki. 
Pyyhittynä pois, 
ikuisesti 
pyyhittynä pois 
tästä 
maailmasta. 
 
Me kannamme 
loputtomiin 
nämä tähdet, 
nämä merkit. 
 
Eikä siitäkään, 
siitäkään ei jää mitään 
jäljelle. 
 
Tuskan kanssa, 
voiko tuskan kanssa elää loputtomiin? 
Epätietoisuus, 
loputon epätietoisuus, 
miten kauan sitä kestää harteillaan, päässään, sydämessään? 
 
Kukaan, kukaan 
ei voi ei kykene ei pysty 
poistamaan sykkivää odototusta 
kadonneesta, 
joka ei  löydy. 
 
Se on ikuinen 
tuskainen tykytys, 
joka ei lakkaa. 
 
On uuden vuoden yö. 
 
Raketteja pitäisi singota maailmalle 
enemmän kuin koskaan, 
jotta huuto kuuluisi, 
kaikkialle. 
Jotta käsittämättömyyttä voisi lievittää, 
yhdessä, 
itkien. 
 
Taivas, maa ja meri 
niin pimeiksi värjääntyneinä. 
 
Enää 
ei taivasta, 
vain kaari silmiemme edessä, 
pohjana tähtien kuvioille, 
taustana kuulle. 
 
Ei taivasta, 
vain sammuvia tähtiä. 
 
 
  
© Kiti Malmi-Lehmusvuori
 
 
 
  
Näiden sivujen tekijänoikeus (c) on kirjoittajalla. Pyydä lupa, jos mielit käyttää näitä tekstejä. Sähköpostilinkki on yllä. Ja palautekin on tervetullutta.  
 
  |